Magnartus
Suomalaista taidetta ja muotoilua.
Tarina
Magnartus on syntynyt luovuuden äärelle. Kuosiemme tärkein yksittäinen inspiraation lähde on suomalainen luonto. Myös suomalainen kulttuuriperintö välittyy tuotteistamme vahvasti. Luonnon lisäksi pidämme tärkeänä rohkeutta tehdä uutta, mistä koko yritys on saanut alkunsa. Tähän joukkoon sekoittuu videopeleistä ja sarjakuvista kumpuavia elementtejä ja urbaania kaupunkielämää. Mitä Magnartus siis on? Magnartus on ennen kaikkea luovuutta.
Yritys
Magnartus on rautalampilainen vuonna 2015 perustettu taide- ja muotoilualan yritys. Yrityksen tarkoituksena on toimia tekemisen mahdollistajana. Rautalammin lisäksi yrityksen toiminta keskittyy vahvasti myös Jyväskylään yrittäjä Magnus Jyrkkäsen kaupunkiin sijoittuvien opintojen ansiosta.
Kaikki yrityksen tuotteet ovat Suomessa suunniteltuja ja suuri osa myös Suomessa valmistettuja. Mahdollisuuksien mukaan suosimme tuotannossamme suomalaisia valmistajia. Tuotannossamme huomioimme parhaamme mukaan tuotteen valmistuksen eettiset ja ympäristölliset vaikutukset.
Magnus Jyrkkänen
Magnus Jyrkkänen on rautalampilainen itseoppinut taiteilija, muotoilija ja yrittäjä. Hän on Magnartuksen keskushahmo. Magnus toimii yrityksessä yrittäjänä ja hän vastaa kuosien ja tuotteiden suunnittelusta.

Kuva: Jukka Konttinen.
Magnus on syntynyt vuonna 1991 Rautalammilla. Rautalammilla hän on käynyt peruskoulun ja lukion. Nykyään Magnus opiskelee Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätiedettä.